Päätös

Share |

Torstai 26.3.2015 klo 8:52 - Riikka



Cheek sen hyvin kiteytti. "Rohkeus ei oo sitä, ettei pelota, vaan et uskaltaa hyppää, vaik ei tiedä selviikö elossa."
 
Tuota vertausta kun miettii, niin olen aina halunnut hypätä. Olen aina halunnut olla rohkea, kokea suuria tunteita elämässäni ja tehdä asioita saavuttaakseni niitä. Tällä hetkellä hyppääminen tarkoittaa sitä, että on uskallettava ottaa askel pois tavoitteellisesta kilpaurheilusta. Asiasta, jota niin kovasti rakastan, mutta johon en ole enää valmis laittamaan itseäni likoon 24/7. Uskon ja tiedän kapasiteettini olevan sellainen, että olisin voinut jatkaa tätä kautta paremmalla tasolla vielä pari vuotta. Tällä hetkellä kuitenkin koen, että hiihtämisen jatkaminen olisi jäämistä tuttuun ja turvalliseen, sillä en uskalla katsoa mitä muuta elämällä on antaa. Se ei minun elämänfilosofiassa taas ole oikea ratkaisu.
 
Myönnettäköön, että hiihtourani aikana en sijoituksellisesti saavuttanut ihan kaikkia pilvilinnoja, joita matkan varrella rakensin. Koen kuitenkin kulkeneeni matkan, joka on antanut paljon enemmän kuin toivoa saattaa. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, en olisi yhtään arvokkaampi ihmisenä, vaikka palkintokaapissani olisi useampia aikuisten arvokisamitaleja kuin yksi. Aina voi jossitella, että mitä jos jotain olisi tehnyt toisin. En kuitenkaan halua jossitella, vaan olen ylpeä saavutuksistani, joita Luojan antamilla lahjoilla saavutin. Matkaan on mahtunut aivan käsittämättömän suuria onnen hetkiä, ja niitä toisia ääripäitä, joista on pitänyt nousta kerta toisensa jälkeen. Kaikkien kokemuksien jälkeen en ehkä edes tiedosta sitä vahvuutta, jonka olen saanut kaupan päälle.
 
Tämän päätöksen tein vasta lauantaina 21.3. ja ennakkoon päätös olisi voinut olla kumpi vain. Olin Falunin jälkeen kallistumassa siihen, että tämä oli viimeinen kausi. Lahden maailman cupissa taas nautin niiiiiin paljon sprinttipäivästä, että olin ihan valmis jatkamaan vielä vaikka seuraavat 10 vuotta. Lauantain pitkien pohdintojen (itkun, naurun ja juttelun) jälkeen ymmärsin, että jatkaisin vääristä syistä. Kuitenkin ensimmäinen ajatus sunnuntaiaamuna oli, että en hitossa lopeta. Sama ajatus kummitteli vielä keskiviikkonakin... No, ehkä tämä soutaminen ja huopaaminen kertoo siitä, kuinka iso päätös tämä on minun elämässäni ja toisaalta miten tunteella olen urheilua tehnyt, sekä kuinka vaikeaa on luopua.
 
Tulevaisuus on avoinna ensi sunnuntain kisan jälkeen. Liikuntaa en ole jättämässä. Ensi kesänä on kuitenkin taas iltarastikausi ja Venlojen viesti. Eikä sitä nyt voi vannoa, ettenkö ehkä jotain kisaa vielä joskus hiihtäisi. Ainakin Finlandia voisi kiinnostaa tai joku aurinkoinen pitkän matkan hiihto Euroopassa, ihan vaan huvin vuoksi. Lisäksi tavoittelen liikuntatieteiden maisterin papereita ensi vuoden aikana ja jotain luovaa kivaa työtä. Olisi hienoa valjastaa tämä hiihtoon kohdistettu intohimo, perfektionismi, päättäväisyys ja omistautuminen johonkin mistä maksetaan palkkaa, työtarjouksia siis kehiin :) Odotan myös aikaa läheisteni kanssa, sitku on aikaa -listalla olevia harrastuksia, auringonottoa ilman stressiä... Onhan näitä! Hiihdetään kuitenkin vielä täysillä Rukan SM-hiihtojen viestit ja sitten vielä nautiskellaan 30km maaliin. Lopuksi haluan antaa virtuaalisen suuren KIITOSHALIN kaikille tsemppareille ja yhteistyökumppaneille tai muuten mukana olleille!