Uutiset

26.3.2015BlogiLue lisää »3.1.2015BlogiLue lisää »15.12.2014Davos, Sprintti (v)Lue lisää »

Uusimmat kuvat

Päätös

Torstai 26.3.2015 klo 8:52 - Riikka


Cheek sen hyvin kiteytti. "Rohkeus ei oo sitä, ettei pelota, vaan et uskaltaa hyppää, vaik ei tiedä selviikö elossa."
 
Tuota vertausta kun miettii, niin olen aina halunnut hypätä. Olen aina halunnut olla rohkea, kokea suuria tunteita elämässäni ja tehdä asioita saavuttaakseni niitä. Tällä hetkellä hyppääminen tarkoittaa sitä, että on uskallettava ottaa askel pois tavoitteellisesta kilpaurheilusta. Asiasta, jota niin kovasti rakastan, mutta johon en ole enää valmis laittamaan itseäni likoon 24/7. Uskon ja tiedän kapasiteettini olevan sellainen, että olisin voinut jatkaa tätä kautta paremmalla tasolla vielä pari vuotta. Tällä hetkellä kuitenkin koen, että hiihtämisen jatkaminen olisi jäämistä tuttuun ja turvalliseen, sillä en uskalla katsoa mitä muuta elämällä on antaa. Se ei minun elämänfilosofiassa taas ole oikea ratkaisu.
 
Myönnettäköön, että hiihtourani aikana en sijoituksellisesti saavuttanut ihan kaikkia pilvilinnoja, joita matkan varrella rakensin. Koen kuitenkin kulkeneeni matkan, joka on antanut paljon enemmän kuin toivoa saattaa. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, en olisi yhtään arvokkaampi ihmisenä, vaikka palkintokaapissani olisi useampia aikuisten arvokisamitaleja kuin yksi. Aina voi jossitella, että mitä jos jotain olisi tehnyt toisin. En kuitenkaan halua jossitella, vaan olen ylpeä saavutuksistani, joita Luojan antamilla lahjoilla saavutin. Matkaan on mahtunut aivan käsittämättömän suuria onnen hetkiä, ja niitä toisia ääripäitä, joista on pitänyt nousta kerta toisensa jälkeen. Kaikkien kokemuksien jälkeen en ehkä edes tiedosta sitä vahvuutta, jonka olen saanut kaupan päälle.
 
Tämän päätöksen tein vasta lauantaina 21.3. ja ennakkoon päätös olisi voinut olla kumpi vain. Olin Falunin jälkeen kallistumassa siihen, että tämä oli viimeinen kausi. Lahden maailman cupissa taas nautin niiiiiin paljon sprinttipäivästä, että olin ihan valmis jatkamaan vielä vaikka seuraavat 10 vuotta. Lauantain pitkien pohdintojen (itkun, naurun ja juttelun) jälkeen ymmärsin, että jatkaisin vääristä syistä. Kuitenkin ensimmäinen ajatus sunnuntaiaamuna oli, että en hitossa lopeta. Sama ajatus kummitteli vielä keskiviikkonakin... No, ehkä tämä soutaminen ja huopaaminen kertoo siitä, kuinka iso päätös tämä on minun elämässäni ja toisaalta miten tunteella olen urheilua tehnyt, sekä kuinka vaikeaa on luopua.
 
Tulevaisuus on avoinna ensi sunnuntain kisan jälkeen. Liikuntaa en ole jättämässä. Ensi kesänä on kuitenkin taas iltarastikausi ja Venlojen viesti. Eikä sitä nyt voi vannoa, ettenkö ehkä jotain kisaa vielä joskus hiihtäisi. Ainakin Finlandia voisi kiinnostaa tai joku aurinkoinen pitkän matkan hiihto Euroopassa, ihan vaan huvin vuoksi. Lisäksi tavoittelen liikuntatieteiden maisterin papereita ensi vuoden aikana ja jotain luovaa kivaa työtä. Olisi hienoa valjastaa tämä hiihtoon kohdistettu intohimo, perfektionismi, päättäväisyys ja omistautuminen johonkin mistä maksetaan palkkaa, työtarjouksia siis kehiin :) Odotan myös aikaa läheisteni kanssa, sitku on aikaa -listalla olevia harrastuksia, auringonottoa ilman stressiä... Onhan näitä! Hiihdetään kuitenkin vielä täysillä Rukan SM-hiihtojen viestit ja sitten vielä nautiskellaan 30km maaliin. Lopuksi haluan antaa virtuaalisen suuren KIITOSHALIN kaikille tsemppareille ja yhteistyökumppaneille tai muuten mukana olleille!
 

Uuden vuoden yhteenveto

Lauantai 3.1.2015 klo 19:54

On se aika vuodesta, kun ihmiset käyvät mennyttä vuotta läpi ja tekevät suuria suunnitelmia tulevalle vuodelle. Hiihtäjän näkökulmasta tuo samainen aika on silloin, kun hiihtokausi päättyy ja on aika ruveta suunnitelmaan uutta kautta. Minulla alkaa kisakauden tärkein kuukausi olla olla kohta käsillä ja aloinkin miettimään mitä tähän asti harjoituskaudella on tehty. Seuraavassa plussat ja miinukset lähes kronologisessa järjestyksessä.

+ Uusien tuulien hakeminen harjoitteluun. Esimerkkinä tästä oli iltarasteille eksyminen (ei ehkä paras sanavalinta). Aloin tekemään pitkiä vk juoksuja kartan ja kompassin kanssa ja sain siitä suurta iloa vaikka vedinkin metsää enemmän siksakkia kuin muut. Tästä intoutuneena päätin lähteä kokeilemaan onneani Venlojen viestiin. Kakkososuudella oli jo muutamia polunpohjia ehtinyt muodostua, mutta päätin kuitenkin ensimmäiselle rastille lähteä tekemään ihan omaa reitinvalintaa. Se oli virhe. Seisoskelin keskellä Savolaista metsää hiljaisuuden vallitessa ympärilläni ja kirosin sitä hetkeä, kun olin päättänyt osallistua. Sain kuitenkin kiinni kartasta ja löysin sen ensimmäisen piilotetun pirulaisen. Puolivälissä laukkasin jo ihan hyvää vauhtia ja selvisin metsästä pois.

+ Määräintervallit radalla. Joskus vuonna kivi olen harrastanut radalla juoksua ja tänä kesänä Heikki ehdotti 2*8*200m vetoja radalla. Se oli aivan älyttömän kivaa ja syksyä kohden siirryimme tekemään vastaavia Kihun matolle rullahiihtäen, jotta saimme lajinomaisemman treenin.

- Hellejakso heinäkuun lopussa. Miinus harjoituksellisesti, jos en olisi urheilija, antaisin täydet plussat. Elimistöni ei vain ääriolosuhteissa tahdo toimia kuten toivoisin. Lomalla minua ei haittaa vaikka olisi kuinka kuuma.

- Sairastelujojoilu elokuussa. Meinasin tulla kipeäksi, treenasin, en meinannut ja sitten tulinkin. Kuinka pöllö pitää olla ettei tähän ikään mennessä tajua levätä heti ensimmäisten oireiden tultua. Toisaalta äärirajoilla meneminen kuuluu asiaan.

+ Cheekin stadionkeikka. Sillä energialla mentiin vähintään seuraava viikko!

+ Yksillöllisyys harjoittelun suunnittelemisessa. Jätin Val Senaleksen leirin väliin ja menin sprinttereiden kanssa Vuokattiin.

+ Pitkä kisatauko joulun jälkeen. Mahdollistaa hyvän treenijakson, joka tuo tullessaan huippuvauhdin helmikuulle...? :)

Kaikkea hyvää ensi vuodelle, toivoo Riikka.

Luistaako suomalaisten suksi?

Tiistai 28.10.2014 - Riikka

Painostus tästä asiasta on ollut kova ja jatkuva, kiitos siitä minulle terveisensä kirjoittaneet. Ja tässä se nyt vihdoin teille tulee: UUSI BLOGI! Kiitos myös kaikista muista posteista, monet runot ja tsempit olen ilolla lukenut. Aion tästä eteenpäin olla aktiivisempi ja kirjoitella harvemmin useammin, "palkkasin" jopa ihmisen siitä muistuttamaan. 

Otsikko, joka kirjoitusintoni sai heräämään, oli muistaakseni vastaavanlainen, kuin omani tähän blogiin. Kyseinen raflaava ja klikkauksia kalastava otsikko oli jonku iltapäivälehden nettisivuilla ja aihe liittyi dramaattisesti kahden huoltajan siirtymiseen toisiin hommiin. Itse olen vakuuttunut, että suomalaisten suksi luistaa ja jäljellä oleviin työmyyriin voi luottaa ihan täysin. Olen sen niin monesti kokenut, kun leuka väpättäen ryömin kopille pyytämään apuja. Edellisellä Vuokatin leirillä mm. lähdin viimeisenä päivänä hiihtämään ja auton kojelaudassa paloi varoitusvalo. Ensimmäiset sanat huoltokopilla olivat, että auttakaa auto on rikki! Samantien miehet keskeyttivät voitelut ja tulivat katsomaan. No ei se nyt niiiin rikki ollut, jäähdyttimen neste oli vaan alalaidassa. Silti apu oli samantien saatavilla. Mun oma valmentaja vielä kävi lenkin aikana täyttämässä säiliön. Aika kiitollinen saan olla ympärillä olevista ihmisistä.

Ehkä mahdollisesti jotkut lähipiiristäni ovat viime vuosina huomanneet minussa pientä kolmenkympin kriisiä. Ehkä. No tämäkin tuska helpottui, missäpä muualla, kuin huoltokopilla. Lähdin iltapäivän perinteisen lenkille ja latu oli jäinen, jouduin ensimmäisen kierroksen jälkeen mennä pyytämään lisää pitoa. Kommentti kopilla oli, että voi "harmi" ois pitäny olla kakskakkonen. No itse siinä sitten pahoittelen, että kakskakkosta toivoitte, mutta kolmekakkonen tässä nyt vaan tuli. Tähänpä sain vastauksen, että älä huoli, on tässä vedetty välillä seitenkymppistäkin. Opetus, mikä jäi käteen on, että mulla ei ole kiire siis mihinkään, pitää nauttia hetkestä!

Tänään aamulla mun sukset löyty roskiksesta (valmiiksi voideltuna tosin), mutta ei se varmaan mikään vihje ollut. Kuulemma tilan puutetta

Karjalainen kohteliaisuus vs. Pohojalaanen kohteliaisuus.

Perjantai 9.11.2012 klo 20:36 - Riikka

Treenatessa kuulee välillä mahtavia kommentteja. Perus settiä on huutaa, että luistaako? Ei väliä, onko kesä vai talvi. Viime kesänä olin hiihtämässä rullilla Taipalsaaren pyörätiellä Heikin kanssa. Juomatauolla eräs pyöräilijä pysähtyi viereemme ja kysyi Heikiltä, että kukas se tämä tyttö on? Onkos tämä joku uusi nuori lupaus? Ja voi veljet, että hymyilin! Heikki kertoi nimeni ja pyöräilijä häkeltyi. En näytä kuulemma samalta kuin kisatrikoissa. Miuta se ei haitannut, korvissa kuului vain nuori lupaus. Ihanaa.
Toinen kohteliaisuus lausuttiin eilen, juuri sopivasti ennen kisakauden avausta. Olin hiihtämässä Lehtimäellä ensilumenladulla. Olin lopettamassa treeniä ja eräs mies pysähtyi viereeni rupattelemaan. Hetken keskusteltuamme hän kysyi, että oletko laihtunut? Ja jatkoi samaan lauseeseen, että Sinähän näytät jo ihan melkein hiihtäjältä! Ei mitään käsitystä hymyilinkö, vai oliko posket vaan jääneet kiinni edelliseen ilmeeseen. Kiitin kohteliaasti ja kelasin mielessäni, että oliko tämä nyt kohteliaisuus, sekoitettiinko minut johonkin toiseen, vai onko tässä nyt vaan kulttuuriero :) 
Huomenna avaan kuitenkin kisakauden oikeana hiihtäjänä ja toivottavasti trikoot mahtuvat päälle! Pitäkää peukkuja! Terkuin, "ihan melkein hiihtäjä".

Syksyn tunnarit

Perjantai 12.10.2012 klo 13:49 - Riikka

Monille syksy merkitsee kuulaita aamuja, kynttilöiden polttamista ym. perinteisiä syksyjuttuja. Liittyvät nuo samat minunkin syksyyn, mutta myös muita erilaisia tunnusmerkkejä on ilmassa. Yleensä samaan aikaan, kun lehdet putoilevat puista, alkaa putoilemaan hiihdon vanhoja dopinguutisia. Onneksi nykyisin noita vanhoja juttuja, mutta tämä tapahtuu joka syksy, sopivasti ennen kisakautta. Toisaalta, jos meidän julkisuudesta tuttuja ihania megasuperglamoursilikoniprinsessoja on uskominen, niin kaikki julkisuus on ilmeisesti hyvästä... Viime syksy olikin oikein tuplajättipotti, kun saimme sopimussoppaakin hämmentää. Huoh.

Olen huomannut myös sen, että nipotan treeneissä enemmän. Ihan kiva ei enää riitä ja huonoja päiviä ei sallita. Enää en voi perustella itselle lepikkoon mennyttä treeniä, että onhan tässä vielä aikaa. Onkin hauska lukea muiden urheilijoiden kirjoituksia, kun kaikki on mennyt hyvin. Samalla mietin, että onkohan minussa jotain vikaa, kun olen ok kunnosa, mutta en voi silti sanoa, että on mennyt hyvin (lue: täydellisesti). :)

Lisäksi syksyyn kuuluu se, että lenkillä on joko liian kylmä tai liian kuuma. En yksinkertaisesti osaa pukeutua. Syksyllä sade osaa yllättää usein ja harmaalla kelillä varaudunkin yleensä sadeasuun, ettei paleltuisi. Jos vettä ei sadakaan, niin kyllä paleltuminen on silloin kaukana ja sietämätön hiki puskee päälle. Opettelen edelleen sään ennustamista.

Se syksystä. Seuraa pari sanaa urheilun ilosta ja koiruuksista. Seurasin viime viikonloppuna agilityn MM-kisoja, joissa osallistujia oli muuten 38 maasta, ja en voinut kuin ihailla sitä, mikä tekemisen riemu sieltä välittyi. Alan vihdoin oppia sen, mitä Heikki (coutsi) aina sanoo, että itseä vastaan ei pidä mennä väkisin treeniä tekemään. Tässä asiassa meidän Leevi-koira on ollut hieno opettaja, ilman paloa sen silmissä, on turha treenata mitään. Ja silloin kun sen silmissä loistaa, voi tehdä mitä vain. Eräällä pitkällä vaelluksella lähdin tekemään lisälenkkiä ja ihmettelin, kun "Lee" alkoi jätättämään eikä suostunut jatkamaan. Se halusi selvästi kotiin. Katsoin kelloa ja ajattelin, että mennään sitten vain kotiin, tämä riittää. Samalla kun käännyin ympäri, koira sinkosi täysiä kotiinpäin ja odotteli kärsimättömänä risteyksissä minua. Viikkoa myöhemmin sain kuulla, että samaisessa paikassa oli nähty emo- ja pentukarhu. Tästä opin, että joskus toiminnan syyt voivat yllättää, tärkeää on luottaa tunteeseen.

Kesäkuulumisia

Keskiviikko 29.8.2012 klo 22:50

Tadaa. Tässä se nyt on, uusi blogi. Tää kirjoittaminen on vaan niitä asioita, joita en oikeen saa aikaiseksi. Twitterin laitoin keväällä, jotta aktiivisemmin olisi kuulumisia luettavissa, mutta se nyt ei vielä ole ottanut tuulta siipiensä alle! Tosin tapani mukaan osaan tämänkin asian selittää, tarvitsisin ihan ehdottomasti uuden puhelimen, niin twiittailu VOISI käydä helpommin. Luen jonkun verran leireillä eri blogeja eri aiheista. Parhainta herkkua ovat sopivalla ironialla maustetut tekstit, joissa on jotain asiaa rohkeasti kirjoitettuna! Samalla oma tuska kirjoittamisesta kasvaa.

Kesä miulla on menny hyvin. En nyt voi väittää, että liekeissä olisin ollut, mutta pääasia, että olen ollut terve. Olen treenannut enemmän kuin koskaan ja treenejä on valvottu ja analysoitu  enemmän kuin koskaan.  Suurin haaste tänä kesänä on ollut tasatyöntö, oon sen kanssa vääntänyt kättä oikein urakalla, valmentajakin on tarkkaan saanut miettiä mitä siitä sanoisi. Onneksi rakastan haasteita.

img_3233a.jpgimg_2606a.jpg

Kesätreenausta kauniissa Etelä-Karjalassa. Kuvat: Mikko Lilja

 

Pontresinan leiri vetelee viimeisiään ja kirjoittajalla alkaa olla patterit loppu. Täällä on kuitenkin niin mahtavat maisemat ja kelitkin suosivat niin on jaksanut 3viikkoa vääntää menemään. Palvelu muutenkin on pelannut, pyykit tulevat kuivattuna ja viikattuna takaisin. On taas kotiin sopeutumista :) Täytynee myöntää, että oli tähän leiriinkin oma sopeutuminen... Ekaan perinteisen lenkkiin lähdin vapaan sauvoilla ja huomasin, että olin kotoa pakannut vain One Wayn Ingolo lasit, joita pidän vain kun olen citypörriäinen tai after skiissä (treenien jälkeen). Urheilulasit olin unohtanut kotiin. Onnekseni Ingoloilla pystyi vetämään myös treeneissä ja autossa oli varasauvoja. Joten nuo hätä.

 img_1613.jpg

Vuorilla vaeltamassa. Kuva: Krista Lähteenmäki

Kuluva kausi

Perjantai 24.2.2012 klo 16:04 - Riikka

Ajattelinpa tässä kirjoittaa blogin, koska pariin viikkoon ei kisadiipadaapaa sattuneesta syystä tule. Sitten edellisblogin, mielessä on ollut paljonkin aiheita, joista avautua. Monesti kuitenkin lenkin jälkeen pää on niin hyvin tuulettunut, että kotona ei enää muistakaan mistä olisi voinut kirjoitella. Olenkin välillä miettinyt, että sanelukoneen nauhoitus voisi toimia paremmin blogin sijaan… Tai sitten ei. Sivuan kuitenkin hieman tuota mainitsemaani kisadiipadaapaa.

Kisakausi on ollut ehdottomasti urani paras tähän asti. Harjoittelin pitkälle syksyyn hyvillä tuntimäärillä ja onnistuneella rytmityksellä, niin joulukuussa sain useaita sijoituksia kymppisakkiin, tai lähelle sitä. Kiitos myös Mika Huitan massiivisten suksitestien! Kilpailu oli kivaa ja aina teki mieli hiihtää kovampaa ja kovempaa. Tour de skillä tulikin sitten talven ensimmäinen sairastuminen ja se rääkki jäi siihen paikkaan. Sanomattakin on selvää, että kiukutti ja lujaa. Sairastelun ja Milanon sprintin jälkeen pidin harjoitusjakson, jotta jaksaisin lopputalven hiihtää kovaa. Jakso onnistui ja mielestäni sain jopa kauden parhaan perinteisen treenin tehtyä.

Sittenpä alkoivatkin kovat pakkaset. Oma hyvä kilpahiihtoni perustuu osittain nopeuteeni ja suorituskykyisyyteen. Nitkunkitkun hitaat pakkaskelit ajavat nopeat soluni jonnekin kauas auringon alle lämmittelemään ja laulamaan reggaeta. Tänäkin vuonna pakkasjakso oli hieman tukkoinen, joskin Moskovan sprintissä sain kelvollisen sijoituksen 11. vaikka rata ja keli oli kaikkea muuta kuin minulle tehty. Nove Mestossa tunne lihaksissa alkoi osoittaa parempaan suuntaan ja aloinkin jo fiilistelemään tulevan viikonlopun sprinttiä. Kunnes sprintin aattona kroppa sanoi sopimuksensa irti. Siinä sai nessupaperin reunaa hieman silmäkulmaan taputella. Minä, joka harvoin sairastan, jouduin jättämään kisat taas väliin joukkueessamme pörränneen ärhäkän viruksen takia! Terveys on minulle arvoista tärkeimpiä ja en tule ikinä riskeeraamaan sitä kisoissa tai treeneissä, joten kuumeisena matkustin korvat luimussa kotiin.

Takaisin tulevaisuuteen. Tunne on köhköh ja olo kuin lauantaisaunan ja limonadin jälkeen. Ei sillä, että noita lauantaita olisi liioin kotona lorvailtu, kiitos FIS. Kaikesta huolimatta toive on hiihtää omaa kovaa hiihtoa viikon päästä Salppurilla. Vielä kivempaa olisi, että sitä omaa kovaa vauhtia kovempaa ei kovin monta kymmentä muuta hiihtäisi. Olen kauden mittaan saanut mahtavia tsemppiviestejä, myös silloin kun ei ole mennyt ihan sukkana putkeen. Ihana Mari (se toinen blondileiriläinen) laittoikin Puolaan viestiä, että häntä pystyyn vaikka hakaneulalla. Tuolla ohjeella mennään vaikka vähän pisteleekin. Vaikka tänä viikonloppuna ei itsellä olekaan kisoja, niin on yksi huikea hiihtotapahtuma seurattavaksi, nimittäin Finlandia Hiihto! Eikä siinä vielä kaikki, Radio NRJ:n tiimi on mukana yhteistyössä Salomonin kanssa ennakkoluulottomalla asenteella. Seuratkaa ihmeessä, oon nimittäin ollu mukana antamassa vinkkejä.  Iha vähä jännittää :)

Lainalaisuuksia

Maanantai 10.10.2011 klo 14:43 - Riikka

Empiirisen tietoni mukaan urheilussa on muutamia lainalaisuuksia. Yksi niistä on ehdottomasti se, että dopingtestaajat tulevat aina silloin, kun meillä ei ole vuosisataan siivottu. Nykyisin en edes vaivaudu selittämään, että laukut nyt ovat tuossa, koska olen tullut reissusta. Tai, että onhan tässä nyt ollut paljon treeniä ja siksi vessan lattialla olevat vaatekasat eivät vielä ole ehtineet pesuun. Tai, että pimeän ja kuraisen syksyn kunniaksi koira tuo kilokaupalla kuraa ja hiekkaa, enkä joka päivä viitsi imuroida.

Toinen on se, että selitys pitää aina löytyä. Oman toistaiseksi legendaarisimman selityksen päästin ilmoille tänä kyseisenä sateisena syksynä. Päivittäinen puhelu valmentajalle meni suurin piirtein seuraavasti:

- No mitenkäs päivä meni? Kysyi Koutsi kiinnostuneena kuulemaan päivälle suunnitellusta pitkästä pyöräilylenkistä.

- Ei se nyt sujunut kuten suunniteltiin, jouduin jättämään lenkin kesken ja vaihtamaan lajin rullahiihtoon, Atleetti vastasi suihkunraikkaana muunnellun lenkin jälkeen.

- Ahaa, kävikö pyöräillessä sitten jotakin? Koutsi halusi palavasti tietää lisää. Seurasi pitkä huokaus ja Atleetin avautuminen lenkistä.

- No kävipä hyvinkin, Atleetti aloitti. - Lähdin etsimään uusia reittejä mielenvirkistykseksi ja löysinkin yhden metsäautotien n. 8 km päästä kotoa, hetken päästä huomasin kuitenkin renkaan menneen puhki, Atleetti veti henkeä ja jatkoi kuten ostoskanavalla konsanaan. - Eikä siinä vielä kaikki, palasin katsomaan mikä renkaan oli puhkaissut ja se oli hauen pää! Huudahti Atleetti. - Eikä vettä ole lähimmän 8km säteellä missään, Atleetti ihmetteli.

Koutsi oli hetken hiljaa ja sanoi:

- On siellä sitten satanut paljon, jos hauet jo noin kauaksi nousevat.

Selityksien lisäksi puhelun aikana kävimme läpi muutenkin olotilat ja suunnittelimme tulevaa harjoitteluohjelmaa. Treenistäkin onneksi pääsin mukavasta autolla kotiin, sillä minulla oli puhelin mukana. Hyvä vinkki kaikille metsässä liikkujille onkin ottaa puhelin aina mukaan ja kertoa lähtiessä mihin on menossa. Kun kaikkeen varautuu, niin yleensä aina selviää, jopa hauenpään yli pyörailystä.

Perjantaina varaudun jo talvisempiin olosuhteisiin, sillä vuorossa on 2 viikon eristäytyminen hiihtoleirillä Val Senaleksessa. Jos joku ihmettelee leiristä käytettävää sanaa eristys, niin asumme 2000m korkeudessa vuoristotien päässä alueella, jossa on n. 3 hotellia varustettuna pätkivällä netillä! Mutta hyvä siellä on treenata :)

Syksy, talvi, kevät vai sittenkin kesä?

Lauantai 1.10.2011 klo 22:37 - Riikka

Viimeisen viikon aikana olen pikakelauksella viettänyt kaikki vuodenajat. Lähdin leirille Ramsauhun Suomesta syystunnelmissa, laukku pakattuna kuitenkin kaikkiin olosuhteisiin sopivaksi. Moottoritiellä ennen kuin olimme alkaneet edes kiivetä vuorille, tuli lumiraja vastaan, vaikka jäätikön piti olla suljettu lumenpuutteen vuoksi. Olin hieman hämmästynyt mutta vielä enemmän ihmeissäni olin, kun hotellin pihassa oli 10 cm lunta.

Ensimmäisenä aamuna puettiin talvivaatteet päälle ja lähdettiin juoksemaan, lämmintä pihalla oli 2 astetta. Talvisesta kelistä huolimatta jäätikkö oli edelleen suljettu railojen vuoksi, sillä sinne oli satanut vain 20 cm lunta. Toisena aamuna pääsimme laittamaan hiihtovaatteet päälle ja pystyimme menemään hiihtämään. Jäätiköllä saikin hiihtää ihan kevätkeleissä ja katsoa päivä päivältä lumen sulamista. Viimeisenä päivänä en edes yrittänyt lähteä hiihtämään, vaan tein treenin sulalla maalla. Lämpötila hotellilla nousi leirin aikana yli 20 asteeseen ja alhaalla oli mahdollista treenata lyhyissä trikoissa, eli vuodenajan olisi voinut kuvitella olevan jälleen kesä. Lämpimät kelit toivat tullessaan ampiaiset ja kärpäset, onneksi miun kämppis eliminoi niitä ahkerasti, eikä kovin monta kertaa tarvinnut ruveta kirkumaan.

Jotta ei ihan ”on ilmoja pidellyt” kirjoitukseksi tämä mene, niin tapahtui leirillä muutakin, kuin ilmojen vaihtelua. Ramsaussa nimittäin Riikka 164 cm leikki mallia. Oneway otti tulevista tuotteista kuvia ja lupauduin poseeraamaan tunnin ajan. Kivaa miulla oli ja toivottavasti jokunen ruutu onnistuikin, välillä yritettiin esimerkiksi mallia seisottaa tuolilla, jotta se näyttäisi pitemmältä. Lepopäivänä pääsin vihdoinkin laskemaan Ramsaun kelkkaradan. Siinä pitää itse huolehtia jarrutuksista mutkiin, mutta en tietenkään jarruttanut, huusin vaan sitä kovempaa mitä enemmän vauhtia kertyi.

Nyt vietän hetken kotona ennen seuraavaa leiriä. Kotiinpaluu olikin kiva, sillä täällä oli odottamassa Salomonin ensi kauden tuotepaketti, tulisi nyt vaan pian talvi! :)

Kiva kesä 2011

Perjantai 19.8.2011 - Riikka

Oma kesäni loppui viimeiseen viikonloppuun mökillä Liiansaaressa elokuun alussa. Viimeinen saunareissu uimisineen on aina hieman haikea, mutta nyt on akut ladattu kovimpia kuukausia varten psyykkisesti ja fyysisesti olen valmis loppurutistukseen ennen kisakautta. Kovasta kunnosta ja hyvin menneestä harjoituskaudesta henkselien paukuttelun jätän vasta kisakauden alulle, kuten kunnon urheilijan pitääkin tehdä... ;)  Syksyä en ole oikein koskaan ymmärtänyt, vaikka onhan siinä toki oma tunnelmansa kynttilän poltteluineen mutta voisin hyvin siirtyä kesästä suoraan talveen.  Meillä on seuraavat leirit Keski-Euroopassa, joten hyvissä olosuhteissa meidän pitäisi päästä treenaamaan lähikuukausina.

Palataan kuitenkin vielä taaksepäin ajassa. Kesällä pidettiin kaksi omaa leiriä, joita voisi blondileireiksikin kutsua urheilijoiden hiustenvärin ja muutaman kommelluksen vuoksi. Mitään vakavaa ei sattunut, surinat korvasta hoiti ensiapu ja oikealla suksella myös perinteisen potku saatiin kohdilleen, valmentajan suksella se olikin hieman vaikeaa. Majoitus ja huolto olivat aivan loistavia ja kreditit annan myös valmennustiimille, joka jaksoi kuvata, ottaa happoja ja analysoida päivästä toiseen. Ensimmäistä kertaa kävin myös jalkahoidossa ja sain maistaa Sultsinoita ja kummastakin sanon: wau, suosittelen!

Kotona en kovin monta päivää viettänyt, kesällä nautin mökillä olosta niin paljon, että voisin muuttaa sinne kesäksi treenaamaan. Tänä vuonna tavoitteenani oli bongata saimaannorppa, sillä lähellä meidän mökkiä sellainen kuulemma asustaa. Muutaman kerran kävimme melomassa saaren lähellä mutta lähimpänä oletettua norppabongausta oli uiva minkki, joka nyt ei ihan sama ollut, mutta sekunnin ajan sekin onnistui näyttämään norpalta! Kotona sain kuitenkin aikaiseksi pestä matot, kuten kesällä kuuluu. Tällä kertaa apuna oli Reiska (Rainbow:n vesi-imuri) ja olipa helppoa, nukkamatotkin puhdistuivat nopeasti ja siistiä tuli. Kodeista kävin haaveilemassa asuntomessuilla ja loma-asuntomessuilla. Samalla, kun keräsin ideoita, tuuletin ajatuksia urheilusta. Jokaisella urheilijalla pitää mielestäni olla omat tavat rentoutua. Kotona miulla toimii ”tuulettimena” hyvin esimerkiksi sisustus ja shoppailu.

Vuonna 1995

Maanantai 16.5.2011 klo 10:35 - Riikka

Ihanaa leijonat ihanaa! Edellisen kerran, kun Suomi voitti MM-kultaa jääkiekossa, ostimme kaverini kanssa Savitaipaleen markkinoilta harmaameleeratut t-paidat, joissa oli printattuna edessä leijonalogo ja teksti maailmanmestarit 1995. Voitosta villiintyneenä pidimme kyseisiä t-paitoja myös koulumme kevätjuhlassa.

Hieman kova penkkiurheilija olen ollut siis koko ikäni, ja kun kultaa on jossakin lajissa tarjolla, niin todennäköisesti olen tv:n ääressä. Keväisellä Pariisin reissulla katsoimme muutamana iltana hotellin tv:stä jopa snookerin mm-kisoja :) Voittajafiiliksessä ja voittamisessa on vain sitä jotakin. Lupaan, etten tänä vuonna ehkä kuitenkaan osta fanituotteita, vaan nautiskelen leijonalauman voitosta hillitymmin.

Ai niin, uusi treenikausi on alkanut ja muutamia uusia motivoivia juttujakin on taas otettu mukaan, joten voittoja kohti ensi talvena ;)

ämmämmien + & -

Maanantai 7.3.2011 klo 19:16 - Riikka

Väsynyt ja onnellinen on mukava tila, huomattavasti mukavampi kuin väsynyt ja epäonnellinen. Eiväthän ne MM-kisat olleet minulle tänä vuonna mitkään lottovoittokisat, mutta urheilu on siitä mukava laji, että vain voitot yleensä muistetaan ja kisoja tulee jatkuvasti lisää. Enpä minäkään jaksa jäädä niitä epäonnistumisia enää vatvomaan. Ensi viikolla on kuitenkin areenana miun ehdoton suosikkipaikka, eli Lahti! Sen verran palaan ajassa taaksepäin, että laitan tähän miinukset ja plussat kisoista.

-Sprintti. Ei varmasti kaipaa selityksiä, ei natsannut niin ei.

-”hotellikuolema”. Pursuitin ja 30km kisan jälkeen olisi ollut hyvä käydä kotona. Kävi nimittäin Radissonin seinien tuijottelu erittäin tylsäksi.

-Tavaroiden hävittäminen. Olen varmaan yksi tehokkaimmista ihmisistä hävittämään tavaroita. Eniten päänvaivaa aiheutti ehdottomasti huoneeni avain, joka löytyi milloin repun taskusta ja milloin mistäkin.

-Suksenvaihtotaktiikka. 30km:lla oli mahdollisuus vaihtaa suksia muistaakseni 5km, 13km ja 21km kohdalla. Suunnitelma oli seuraava: vaihdot 13km ja 21 km kohdissa. Suksien hiihtojärjestys nro 61-nro 75-nro 61. Toteutus oli seuraava: eka vaihto 5km, koska suksen valinta oli väärä, ja sen jälkeen jokainen vaihto, eli nro 61-nro 75-nro 94-nro 75. Optimi näin jälkiviisana olisi ollut kaksi vaihtoa ja järjestys 94-75-94. Eli ihan metsään meni, noin niin kuin nopeasti pääteltynä.

+Ehdottoman upeat suomalaissuoritukset! Ei selittelyjä, Matti on kingi!

+Pursuit. Se kaikkien kammoksuma kisamuoto oli minulle paras näissä kisoissa.

+Ihquraksut joukkuekaverit. Esimerkkinä mainittakoon vaikka pikkusisko ja minimirmelit.

+Maalintulo 30km kisassa. Tein pahennusta herättäneet ”nortit”, eli jarrutin maaliviivalle ja hyppäsin yli. Ainut ero, että kärki siinä kisassa oli varmaan jo ehtinyt käydä suihkussa.

+Yleisö ja tunnelma. Kyllä norjalaiset vain on hiihtohullua kansaa ja ihailtavia kannustaessaan myös muunmaalaisia urheilijoita.

+Kylpyamme huoneessa ja netti! Pieniä mukavia asioita.

+Maailman paras. Siis minä. Olin kaikkein nopein vaihtamaan pursuitissa välineet! Järjestäjät vaan ilmeisesti unohtivat mitalin ja maammelaulun…

Viimeistelyä ja fiilistelyä

Tiistai 8.2.2011 - Riikka

Seiser Almin sääennuste on sama päivästä toiseen: yöpakkasia ja aurinkoa, ilma on pari astetta plussalla, mutta lumi pysyy silti kuivana ja liukkaana. Eli olosuhteet ovat vähintäänkin loistavat. Lepopäivänä parvekkeella aurinkotuolissa sai vetää lahkeet ylös, koska tuli niin kuuma. Aion nauttia näistä olosuhteista kaikkien sateessa syksyllä hiihdettyjen rullalenkkien edestä, niiden lenkkien, joiden aikana on saanut väistellä rekkojen kuravesiä ja miettinyt, että siistimpiäkin (ei siis coolempia vaan puhtaampia) töitä varmasti maailmaan mahtuu.

Korkeanpaikan leiriltä on tavoite saada henkisesti rento voittajafiilis, sekä virittää fysiikka sellaiseen kuntoon, että Oslossa kulkee. Älyttömästi ei enää voi treenata, ja jokaisessa treenissä olisi hyvä olla pää mukana ja valmius muuttaa suunnitelmaa, jos päivän olotila ei natsaa suunnitelman kanssa. Toistaiseksi on saletisti natsannut. :) Yleensä alppikylissä aktiviteetit liittyvät urheiluun, kuten täälläkin, mutta tosishoppaaja voi välillä lorvia nettikaupoissa, koska netti toimii. Kotona olen vapaa-aikaa tuhlannut yleensä pleikkarin kanssa (paha angry birds- ja GT- addiktio), täällä palaan reissuaddiktion pariin eli Täydellisten naisten tuotantokausiin.

Oon vähän miettinyt, että lisäisin facebook- tai twitterpäivitykset tuohon avaussivulle, niin saisi lyhyitäkin kommentteja silloin tällöin päivitettyä, mutta katsotaan nyt kumpaan päädyn. Seuraavan kuukauden mietteen lainaan idoliltani Pikku Myyltä: "Kukaan ei saa minua tänään kiinni. Minä viuhun kuin myrskytuuli!"

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Maanantai 6.12.2010 klo 21:52

Tänään oli erityisen hienoa laittaa edustusasu päälle hiihtäessä ja olla kiitollinen siitä, että meillä on itsenäinen Suomi. Davosissa kaikki on hyvin ja tälle viikolle on tiedossa suksen testausta, valmistavia treenejä kisoihin ja ilmeisesti myös reiluhkoa lumisadetta. Alla kuva aurinkoiselta ladulta.

 

pc160029.jpg

Isänpäivä

Sunnuntai 14.11.2010 - Riikka

Koska nykyisin en isänpäivänä pääse Savitaipaleelle, niin toivoin antavani tänä vuonna lahjaksi positiivisen urheiluelämyksen täältä Olokselta.

Hiihdin tänään kauden ekan kisan ja täytyy sanoa, että lahjan antajalla hieman toteutus ontui suunnitelmasta. Eli, jos suoritusta vertaa lahjaan, niin sori, ei tullut kovaa pakettia! Tosin ei onneksi ihan villasukkiakaan. Vielä tällä viikolla treenasin reilu 20 tuntia, mikä mun kropalle ei vielä ole mitään herkistelyä kisoihin, joten huolissani itse en ole pätkääkään. Kummempia selityksiä ei tipu vaan oli huippua avata taas kisakausi ja päästä irrottelemaan! Viime kaudesta tienasin kuuman ryhmän paikan ja pääsen sen turvin Jällivaaraan Maailman Cupin avaukseen.

Lappi antoi taas maisemaltaan parastaan tänään lumisten puiden ja auringonpaisteen kera. Ennen leiriä olevasta kiireestä olen myös päässyt mukavasti irti ja saanut ladata akkuja talvea varten. Vielä pari päivää kotimaata ennen länsinaapuria, jossa kuulemma ovat myös talviset olosuhteet. Sitä ennen on tiedossa tyttöjen isänpäivä (mennään "ulos" syömään), suksitestejä, hierontaa ja tietty erivauhtisia treenejä!

Kiirekiire

Perjantai 5.11.2010 - Riikka

Viikko kotona, jonka aikana täytyy suorittaa viimeisen 2 viikon rästit ja hoitaa seuraavan parin kuukauden asiat, huoh. Listasta löytyy mm. pyykinpesua, pakkausta, joulukortteja, joululahjoja, laskujen maksamista, matkalaskun tekoa, merkkien ompelua kisa-asuihin ja olinpaikkatietojen päivitystä. No sittenpä voi rennosti lähteä lumille pohjoiseen ja aloittaa kisakauden.

Avaudunpa edellisestä leiristä muutama sanan. Val Senales saa treenipaikkana puhtaat paperit, vaikka huoneessa, tai edes hotellissa ei toiminut kunnolla netti.  Aika kuitenkin kului odotettua paremmin ja jaksoin treenatakin korkealla. Lumiharjoittelua (helpommin sanottuna hiihtoa) ei ole ikinä tullut näin paljon ennen varsinaisen lumileirin alkua, ja se ei voi olla kuin hyvä juttu. Lähes hienointa Val Senaleksessa oli kuitenkin omistaa VIP –hissilippu!  Etenkin viikonloppuisin oli ruuhkaa gondoliin alppihiihtäjien ja lautailijoiden suuren määrän takia, mutta VIP –lipulla ei tarvinut muuta kuin heittää Salomonit ja OneWayt olalle ja mennä jonon ohi sisään. Ei siis paha ollenkaan :)

Hiutaleita

Torstai 14.10.2010 klo 10:12 - Riikka

Lumisateessa on jotain rauhoittavaa ja kaunista, voisin katsella sitä vaikka kuinka kauan. Eilen satelivat maahan ensimmäiset rohkeimmat lumihiutaleet, ihanaa, vaikkakin kaikki sulivat saman tien. Talven lähestymisestä kertoo myös suksiboksi katolla, talvirenkaiden vaihtaminen ja kotona vietettyjen päivien vähentyminen.

Suomen syksy alkaa siis olla jo nähty omalta osaltani, ja lähden huomenna Val Senalekseen kahdeksi viikoksi ”skimbailemaan”. Leiripaikkana se on minulle uusi, mutta on vain motivoivaa päästä uusiin paikkoihin. Lähinnä uusissa paikoissa jännittää se, että toimiiko huoneessa netti :) Uutta on myös asua 2000m:ssä ja treenata 2700m:ssä. Pitää muistaa syödä ja nukkua hyvin, sekä pitää maltti treeneissä ettei alussa hosu ja lopussa väsy.

Maltti oli valttia myös viime viikolla, kun kävin kädenväännön flunssaa vastaan. Kaksi päivää lepäsin heti, kun meinasi tulla ensimmäiset oireet ja voitin sen kisan. Hahaa. Muuten leirien väli meni hyvin, ehdin jopa olla sosiaalinen. Kävin treenaamassa ja viettämässä aikaa ystäväni Mirvan kanssa.

37921_442906764345_598674345_4908928_3169634_n.jpg

Lapset innostuivat hieman (tietysti hyvin menneen) sauvarinteen jälkeen. Kuva: Christoph Rottensteiner.

Eka kerta.

Keskiviikko 29.9.2010 - Riikka

Ensimmäinen blogikirjoitus on nyt tässä. Yleensä ensimmäistä kertaa jotain suorittaessa, siihen liittyy jännitystä ja uutuuden viehätystä. Samoja tunteita pystyin kokemaan myös leirillä Ramsaussa, joka päättyi viime viikolla. Ramsau on meidän joukkueellemme tuttu leiripaikka, joten siihen ei uutuuden viehätystä liity, maisemiin viehätystä kylläkin, koska vuorimaisemat tekevät aina vaikutuksen.

Uutuuden viehätys liittyi tällä kertaa uusiin One Wayn hiihtolaseihin, joita testasin leirillä. Toimivat hyvin hiihtäessä (pysyvät päässä, ei huurustu, ei lennä vettä silmistä ja ei raavi ripset linssejä, jesh!) sekä myös kypärän kanssa rullilla hiihtäessä mahtuivat päähän. Tyttölapsi on aina iloinen uusista toimivista tuotteista. :)

No sitten se jännitys. Leirin aikana teemme yleensä pari voima/nopeustreeniä. Meillä oli leirin ensimmäisessä nopeustreenissä kuntopalloja, joita heittelemme pareittain. Jostain syystä innostun palloista ja tälläkin kertaa heittoja tehdessä keskittyminen ilmeisesti hävisi ja venäytin peukalon. Kivun lisäksi ensimmäinen fiilis oli pelko ja jännitys siitä, menikö mitään pahemmin. Ei onneksi mennyt. Pari päivää tein jalkalenkkiä alhaalla hotellilla, jonka jälkeen sain tungettua tumpun käteen ja pääsin hiihtämään. Jalat sain väsyneemmäksi kuin yleensä, koska en voinut kunnolla käyttää yläkroppaa. Tekniikkaan joutuu myös keskittymään nyt kotona uudelleen, koska hiihto oli välillä käden ehdoilla taaperrusta. Mitään hiihtovauhtiin vaikuttavaa en kuitenkaan menettänyt, hyvähyvä!

Kotona olen ehtinyt olla nyt 5 päivää ja kaikkea, mitä tekee ekan kerran, ei kannata tehdä kahdesti. Kokeilin pitkän treenin päätteeksi tehdä suklaasta, pätkispussista ja marianne crushista kakkua. Surffailin aikani etsien reseptejä ja kahlasin vanhat reseptit läpi. No en sitten löytänyt mieleistäni, niin sovelsin... En millään kehtaisi kertoa kaikkia yksityiskohtia, mutta huomasin, että suklaalla ei kannata esim. korvata vehnäjauhojen määrää, sekä paistoaikaan ja -lämpöön vaikuttaa paljon taikinan koostumus. Pysyn siis suunnitelluissa ohjeissa keittiössä ja treeneissä, kuten tähänkin asti!